Etsi
  • Marko

ITSENSÄ KUUNTELEMISESTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN

Päivitetty: 4. joulu 2019

Ajaessani ammattilaisena enduroa kilpaa koin monesti jännitystä, paineita ja jossain kohtaa pelkoakin. Olen lähtenyt miettimään ja ratkaisemaan asioita, koska edelleen valmentaessani muita vastaani tulee samoja ongelmia valmennettavilla, mitä itse olen kokenut elämäni ja ammattiurheilijan urani aikana. Usein aiemmin tuli ajateltua, että jännitys, pelko ja paineet vain kuuluvat asiaan ja niiden kanssa on vain tultava toimeen. En miettinyt aiemmin kummemmalti mistä jokin olotila tai fiilis johtui. Esimerkiksi suorituspaineet ovat läsnä meillä kaikilla tavalla tai toisella koko ajan elämässä. Kuitenkin harva meistä lähtee kyselemään itseltään asioita ja purkamaan niitä syvemmälti pala palalta. Kun teet itsellesi tai sallit ammattilaisen tekevän sinulle riittävästi riittävän tarkkoja kysymyksiä johonkin ongelmaasi tai haasteeseesi liittyen, saat lopulta vastauksen ja se helpottaa sinua, koska sinä tiedät - tulet tietoiseksi siitä - mistä esimerkiksi jatkuva suorituspaine tulee sinulle. Kun tiedät ja tiedostat tämän ja löydät juurisyyn, voit vaikuttaa asiaan ja muuttaa sen. Kaikki nämä vastaukset ovat sinussa, mutta ne ovat usein peittyneenä erilaisten elämän varrella asentuneiden uskomusten ja traumojen alle.


On normaalia, että niin urheilussa kuin elämässä joutuu kokemaan ikäviä tunteita ja tuntemuksia. Olisi hyvin tärkeää kulkea näiden ikävien tunteiden ja tuntemusten lävitse sekä käsitellä ne riittävän syvällisesti jäämättä kuitenkaan märehtimään näihin, saatikka lakaista niitä niin sanotusti maton alle. Monesti meitä opetetaan siihen, että ajattele vaan positiivisesti ja päätä pystyyn, niin kaikki tulee menemään hyvin. Kun teet riittävän kauan näin ohittaen tunteesi ja tuntemuksesi sekä myös todellisuuden - sen mikä on totta - niin kehosi ja mielesi alkavat kyllä reagoimaan negatiivisesti. Toki on hyvä olla positiivinen tai ennemminkin optimistinen asioiden suhteen. Yrittämällä hampaat irvessä jatkuvasti olla positiivinen johtaa tämä jossain kohtaa epätasapainoiseen ja epäterveeseen tilanteeseen sekä tilaan.


Urheilijana tuli usein oltua melko äärirajoilla oman jaksamisensa kanssa, myöhemmin tämä asia on tullut eteen myös normaalissa työelämässä. Ihmisen olisi hyvin tärkeää oppia luottamaan oman kehonsa tuntemuksiin eikä siihen mitä pää sanoo. Iso osa siitä mitä pää sanoo, on täynnä kaikkea muuta kuin todellista sinua itseäsi tai sitä mikä on sinulle itsellesi parhaaksi pidemmällä aikavälillä. Meille ei juurikaan opeteta tai ei ainakaan minun sukupolvelle ja itseäni vanhemmille sukupolville ole opetettu sitä miten oppia kuuntelemaan kehon kautta tai niin sanotusti sydämen kautta. Minullekin sanottiin koko urheilu-urani ajan, että kuuntele kehoasi, mutta kukaan ei osannut neuvoa minulle käytännössä, että millä ja miten sitten kuuntelet. On muitakin tällaisia vastaavia sanontoja kuten kuuntele sydäntäsi ja kuuntele intuitiotasi, mutta sitten harvemmassa ovat ne jotka hallitsevat tämän kehon, sydämen ja intuition kuuntelun käytännön tasolla, niin että osaavat vielä neuvoa sen toiselle ihmiselle. Seuraan nykyään paljon ihmisiä työpaikoilla, urheilussa ja elämässä yleensäkin pelkästään mielenkiinnosta siihen kuinka selkeitä ja tietoisia ihmiset ovat ja kuinka he pysyvät omassa voimassaan vai lähtevätkö he massan vietäväksi.


Olen pohdiskellut lähiaikoina sitä, että kuinka monen asian olisin tehnyt urheilu-urani ja elämäni aikana toisin kun olisin tuntenut itseni syvällisemmin ja sitä kautta olisin osannut kehittää itseäni kokonaisvaltaisesti. Olisin lisäksi ymmärtänyt sen miksi joitakin asioita tapahtuu tai ei tapahdu. Kun oppii kuuntelemaan itseään ja luottamaan siihen mikä syvimmästä itsestä tuntuu oikealta kaikki vastaukset löytyvät kyllä, mutta sekin vaatii treeniä, että kykenee ja osaa saada ne vastaukset esiin kaikkien edellä mainittujen uskomusten ja traumojen alta. On huomattavasti helpompaa mennä siitä mistä aita on matalin eli tässä tapauksessa mennä sen mukaan mitä pää sanoo tai mitä kaikki muut tekee tai mitä kaikki muut ovat tehneet.

Voit lukea lisää omassa voimassa olemisesta urheilussa tai elämässä yleensä www.tieomaanvoimaan.fi/mita-omassa-voimassa-olo-tarkoittaa .


Leppoisaa joulun odotusta kaikille!


Marko


284 katselukertaa

mari(at)marihakkarainen.fi , marko.tarkkala(at)gmail.com

Mari 0400 580 157, Marko 040 706 0448

©2020 by M&M Kokonaisvaltainen Valmennus Oy