top of page
Kuukausiblogi: Blog2
Etsi
  • Writer's pictureMari

Hyväntahtoisuuden kulttuuri

Miltä sinusta tuntuisi, jos sinun työyhteisössäsi toimittaisiin seuraavilla tavoilla?

Pomosi ja kollegasi olisivat hyvin läsnäolevia, joka näkyisi mm:ssa siinä kun te keskustelette, niin he eivät näpyttelisi samaan aikaan tietokonettaan tai puhelintaan, vaan sen sijaan kuuntelisivat sinua aidosti läsnäolevana.


Työpaikkasi johtajat, esimiehet ja kollegat olisivat tunnetaidoissaan hyvin kehittyneitä omistaen omat tunteensa ja tuntemuksensa. Tämä heijastuisi mm:ssa siten kun heillä olisi ns. huono päivä, niin he sanottaisivat tämän esimerkiksi seuraavasti: ”Heräsin tänään todella huonotuulisena ja koko aamuni on mennyt päin prinkkalaa. Jos siis vaikutan ärtyneeltä tai vihaiselta, niin se ei johdu sinusta tai teistä vaan minusta itsestäni.” Vastaavasti kehittyneet tunnetaidot näkyvät myös siinä, kun olet tehnyt jotakin todella loistavasti, niin pomosi ja kollegasi iloitsisivat tästä aidosti eivätkä alkaisi ennen pitkää piikittelemään sinua taidoistasi tai puhumaan selkäsi takana, osoittaen näin kokevansa sinut uhkana itselleen. Piikittely saattaa näyttäytyä esimerkiksi siinä muodossa, että kun esität hankalia kysymyksiä, niin pomosi toteaa sinun olevan hankala alainen, kun esität tuollaisia kysymyksiä. Tunnetaidoissaan kehittymätön pomo voi sinun sanoa myös olevan ei johtoa tukeva asiantuntija, koska esität niin vaikeita kysymyksiä. Kaikki tällainen on vain heijastumaa siitä, että pomosi on tunnetaidoissaan kehittymätön.


Tunnetaidoissaan kehittyneet yksilöt ovat viestinnässään hyvin selkeitä, koska kehittyneet tunnetaidot omaava ihminen erottaa hyvin selkeästi sen mikä on hänen omia tunteitaan ja tuntemuksiaan ja mitkä taas ovat muiden tunteita ja tuntemuksia.


Projisointi on tunteiden siirtoa toiseen ihmiseen ja tunnetaidoissaan kehittymätön ihminen siirtää tunteitaan itsensä ulkopuolelle todeten syyn olevan aina itsensä ulkopuolella, ihan missä tahansa muualla kuin hänessä itsessään. Kun ihminen alkaa kehittymään tunnetaidoissaan, hän oppii, että kyse on hänen omasta sisäisestä maailmastaan ja että vain itseään voi muuttaa – ei muita. Se miten jonkin asian, ihmisen tai tilanteen kokee ja miten siihen lopulta suhtautuu on kiinni itsestä ja omasta tietoisuuden tasosta. Yksilönä et välttämättä voi vaikuttaa kaikkiin tapahtumiin, mutta se mihin voit aina vaikuttaa, on se miten sinä suhtaudut tapahtumiin.


Kun johtajat ja esimiehet ovat tietoisuudessaan ja tunnetaidoissaan kehittyneitä, vaikuttaa tämä tietoisuus välittömästi muihin tiimiläisiin. Tämä johtuu siitä, että johtoasemassa oleva henkilö vaikuttaa jo pelkällä olemuksellaan tiimiläisiinsä. Johtajan tai esimiehen ei tarvitse sanoa sanaakaan, kun hänen levittämänsä energia tarttuu muihin ihmisiin. Toisin sanoen kukaan meistä ei voi olla viestimättä. Kyse ei ole siitä viestitkö, vaan siitä miten hyvin sinä viestit.


Miltä sinusta tuntuisi olla osa työyhteisöä, jossa erilaiset persoonallisuudet saisivat olla omanlaisiaan yksilöitä ja heitä arvostettaisiin juuri sellaisena kuin he ovat? Tätä erilaisuutta osattaisiin hyödyntää yrityksen toimesta, niin että se kääntyisi yrityksen voimavaraksi. Tämä edellyttää toki taitavaa, tietoista ja näkemyksellistä johtamista, jotta ihmisten vahvuuksia osattaisiin hyödyntää. Ihmisiä ei lähdettäisi laittamaan väen vängällä tietynlaiseen ihanne työntekijän laatikkoon, sillä eihän sellaista super-ihmistä edes ole olemassa. Jokainen saisi olla yksilö. Jos jollakin ihmisellä olisi esimerkiksi vaikeuksia tarttua töihin ja oma-aloitteisuus hyvin matalalla, pystyisi tietoinen johtaja auttamaan tiimiläistään oivaltamaan toimintansa seuraukset syyllistämättä tiimiläisensä persoonallisuutta tästä.


On tärkeää, että ihmistä arvostetaan työyhteisössä omana itsenään, koska se, että kokee tulleensa nähdyksi ja hyväksytyksi yksilönä luo luottamusta ja psykologista turvallisuutta sekä vapauttaa energiaa. Luottamus, psykologinen turvallisuus ja vapaus luovat ihanteellisen perustan työyhteisön kasvulle ja kehittymiselle.


Yksilötasolla omassa voimassa olo näyttäytyisi työelämässä mm:ssa niin, että kun sinä tuntisit ylitsepääsemätöntä väsymystä, osaisit erottaa sen, onko se normaalia väsymystä vai oletko menossa kohti loppuun palamista. Luottaisit tähän kehosi tietoon ja toimisit sen pohjalta. Sinulla olisi myös terveyttäsi tukevia keinoja palautua kokonaisvaltaisesti ennen kuin tilanteesi menee sellaiseksi, että vaadit useiden kuukausien sairasloman palautuaksesi. Tämä sama toimintamalli pätisi myös kollegoihisi sekä pomoosi.


Olisiko sinusta mukavaa olla töissä tällaisessa työyhteisössä, jossa yli puolet ihmisistä olisi omassa voimassaan mukaan lukien sinä itse? Mitä luulet, että tällainen omassa voimassa oleva työyhteisö saisi aikaan sinussa? Nauttisitko sinä tällaisestä työympäristöstä vai kokisitko sen ahdistavana? Avaisiko tällainen työympäristö lisää mahdollisuuksia sinussa vai rajoittaisiko se sinua? Mitä luulet, että tällaiselle yritykselle tapahtuisi menestyksen kannalta katsottuna?


Nämä yllämainitut asiat ovat vain joitakin kuvauksia siitä mitä käytännön työelämässä tarkoittaa se, kun ihmiset ovat omassa voimassaan. Lisää omassa voimassa olevasta työyhteisöstä voit lukea tästä: https://www.tieomaanvoimaan.fi/mita-omassa-voimassa-olo-tarkoittaa.


Lopuksi lainaan Tommy Hellstenin viisasta kirjoitusta hyväntahtoisuudesta ja pahantahtoisuudesta:


"Kun ihmisen omanarvontunto on hauras, hän kokee muut helposti itselleen uhkana. Hän näkee ympärillään vain kilpailjoita, jotka pitää kukistaa. Tällainen johtaa helposti pahantahtoisuuteen. Jopa siihen, että aletaan toimia, jotta toinen ei onnistuisi. Juoruilu, seläntakanapuhuminen ja oman merkityksen korostaminen ovat juuri tätä pahantahtoisuuden kulttuuria.


Hyväntahtoisuuden kulttuuri syntyy siitä, että on varaa tahtoa toiselle hyvää ja jopa toimia toisen onnistumisen eteen. Hyväntahtoisuus synnyttää turvaa. Siellä missä on turvaa, ihminen vapautuu olemaan inhimillinen, keskeneräinen ja haavoittuva. Tämä puolestaan johtaa luovuuden lisääntymiseen sekä innovatiivisuuden elpymiseen. Syntyy uusia onnistumisia ja hyviä kierteitä. Tämä puolestaan johtaa aikanaan myös tuloksellisuuteen, tehokkuus lisääntyy, mutta se ei enää toteudu ihmisyyden kustannuksella, vaan se syntyy levollisuudesta, luovuudesta ja työnilosta. Hyväntahtoisuudella on siis valtava merkitys missä tahansa organisaatiossa."


Omassa voimassaan olevat ihmiset rakentavat ja luovat hyväntahtoisuuden kulttuuria.


Mari


198 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page