top of page
Kuukausiblogi: Blog2
Etsi
  • Writer's pictureMari

AJATUKSIA TYÖPAIKKAKIUSAAMISESTA


Osallistuin hetki sitten SoMe:ssa keskusteluun, jossa kysyttiin, onko nähnyt tai kohdannut jossakin työpaikassa kiusaamista? Valtaosa kyselyyn vastanneista 85 % vastasi kyllä. Ainoastaan 15 % vastasi ettei ole nähnyt tai kohdannut missään työpaikassa kiusaamista. Vastauksia tähän kyselyyn tuli yli 1000. Keskustelussa kysyttiin myös sitä mitä mieltä on siitä, että miksi työpaikkakiusaamista tapahtuu.



Vastasin tähän kyselyyn, että kyllä, minä olen nähnyt urallani työpaikkakiusaamista. Minun 15-vuotisen henkilöstöjohtamis kokemukseni mukaan työpaikkakiusaamista tapahtuu, koska aikuiset ihmiset ovat aikuisia lapsia. Jos aikuiset ihmiset olisivat eheyttäneet psyykkiset haavansa ja traumansa he eivät kiusaisi ketään – eivät itseään eivätkä varsinkaan muita. Valtaosa ihmisistä on kuitenkin aikuisen lapsen tilassa, jossa toimintamallit ovat lapsen – ei tietoisen aikuisen. Olen kokenut ja nähnyt tämän henkilöstöjohtamis ja valmennustyössäni tuhansia kertoja. Tämä ei ole ikäkysymys, sillä olen nähnyt lukuisia kertoja sen miten yli 60-vuotias tippuu omiin haavoihinsa ja alkaa toimimaan haavoistaan käsin. Kutsun tätä tilaa aina aikuiseksi lapseksi, koska sitä se on. Minulla on myös omakohtaista kokemusta siitä miten helposti ihminen tippuu haavoihinsa ja traumoihinsa – ja lähtee ohjautumaan haavoistaan käsin. Minulla on myös omakohtaista kokemusta siitä miten näistä haavoista voi halutessaan eheytyä.



Kun aikuiset lapset kohtaavat haavoittuneen sisäisen lapsensa ja eheyttävät itsensä tietoisen aikuisen tilaan ja alkavat toimimaan tietoisen aikuisen tilasta käsin kaikkialla – niin töissä kuin vapaa-ajalla - ei heillä ole enää tarvetta kiusata ketään – varsinkaan muita.



Moniko aikuinen todellisuudessa tajuaa omasta käytöksestään tippuvansa sisäisen lapsen tilaan? Oman kokemukseni ja näkemykseni perusteella tämän tajuaa harvempi – ainakin tällä hetkellä.



Lisäksi moniko ihminen sitten todellisuudessa on valmis tekemään eheytymiseen tarvittavan työn itsensä kanssa onkin aivan toinen juttu. Melko iso osa ihmisistä kun etsii haasteisiinsa ja ongelmiinsa ”quick fixiä” eli pikaista laastaria haavaan – toisin sanoen maalia ruosteen päälle. Mihin tämä johtaa on se, että haasteiden ja ongelmien juurisyyt eivät pääse tällä ”quick fix” toimintamallilla eheytymään lainkaan. Tässä tapahtuu pikemminkin päinvastoin: juurisyy hautautuu yhä syvemmälle ja ihminen kehittää itselleen yhä ovelampia defenssimekanismeja, jotta hänen ei tarvitsisi kohdata omaa haavoittunutta sisäistä lastaan.



On hyvä huomioida myös se, että psykologisissa luonnekuvissa tietyt luonnekuvat herättävät toisissa luonnekuvissa kiusaamisen, mikäli kyseiset ihmiset ovat aikuisia lapsia. Ainoastaan tietoiset eheytyneet aikuiset voivat välttää tämän aikuisen lapsen toimintamallin.



Oletko koskaan miettinyt sitä millaisia meidän työpaikkamme olisivat, mikäli 50,1 % ihmisistä olisi eheyttänyt itsensä tietoisiksi aikuisiksi? Uskallan väittää sitä, että työpaikkamme olisivat huomattavasti parempivointisia kuin mitä ne tällä hetkellä ovat ja tekemisen meininki olisi varmasti enemmän aitoa kuin mitä se nyt on. Uskallan väittää myös sitä, että yritysten tuottavuus olisi huomattavasti korkeammalla tasolla kuin mitä se nyt on. Olen omin silmin saanut nähdä ja kokea miten tietoisen aikuisen tilaan eheytyvät asiantuntijat ja johtajat ovat alkaneet tekemään työtään merkittävästi tuotteliaammin 0 h ylitöillä ja 0 % stressillä. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Todellisuudessa ei, sillä se työ mitä tämä vaatii itsensä kanssa, on sellaista, jota melko iso osa ihmisistä ei ole halukas tekemään itsensä kanssa, vaan he maalaavat mieluummin sen aiemmin mainitun ruosteen päälle.



Me Tie Omaan Voimaan valmennuksessa menemme juurisyiden äärelle ja autamme sekä tuemme ihmisiä heidän omassa kasvuprosessissaan. Tämä työ – eheytyminen tietoisen aikuisen tilaan – on mahdollista ainoastaan, mikäli ihminen on valmis katsomaan itseään rehellisesti. Mikäli ihminen ei ole valmis tähän: katsomaan itseään rehellisesti, ei eheytymisprosessista tule myöskään mitään. Tällöin kasvuprosessi nostaa ihmisessä valtavan vastustuksen ja ihminen projisoi pahan olon tunteensa kehen tai mihin tahansa tiedostamattaan tätä lainkaan itse.



On jokaisen ihmisen omaa valintaa kummalleko puolelle omassa kasvuprosessissaan valitsee keikahtaa: vanhoihin toimintamalleihin vai uskaltaako ja kykeneekö valitsemaan sen tien, jossa kohtaa itsensä rehellisesti juuri sellaisena kuin on. Tämän itsensä kohtaamisen kautta avautuu mahdollisuus siihen, että ihminen voi - pikkuhiljaa – alkaa eheytymään omista haavoistaan ja traumoistaan. Jokainen meistä on vastuussa niin omista valinnoistaan kuin siitä mitä näiden omien valintojen seuraukset ovat.



Mikäli sinua kiinnostaa tarkastella itseäsi ja omia käyttäytymismallejasi rehellisesti, tarjoaa Tie Omaan Voimaan valmennus tähän loistavan mahdollisuuden! Lue lisää valmennusohjelmastamme sivuiltamme: https://www.tieomaanvoimaan.fi/valmennusohjelma .



Voit halutessasi tehdä www-sivuillamme olevan testin, joka kertoo siitä miten hyvin tämä valmennus soveltuu sinulle: https://www.tieomaanvoimaan.fi/tie-omaan-voimaan-testi .



Lämpimästi tervetuloa Tielle Omaan Voimaasi!


Valoisin syysterveisin,

Mari




138 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page